

















KUMPPANEIDEN TERVEISET
CANYON
Canyon on Valtteri Bottas Duathlonin virallinen pyöräkumppani.
Olemme ylpeitä voidessamme olla mukana tässä kotimaisessa urheilutapahtumassa liikuttamassa ihmisiä ja tekemässä hyvää yhdessä Valtterin kanssa.
Tervetuloa tutustumaan tuotteisiimme ja tapaamaan meitä paikan päälle Pajulahteen sunnuntaina 21. elokuuta!
ALFA ROMEO
Alfa Romeo on tapahtuman pääyhteistyökumppani. ”Hienoa, että pääsemme syventämään yhteistyötämme Valtteri Bottaksen kanssa Suomessa. Valtteri on tehnyt Alfa Romeon kanssa formuradoilla vakuuttavaa jälkeä. Hän on ollut erinomainen brändilähettiläs Alfa Romeolle niin maailmalla kuin meilläkin”, iloitsee Alfa Romeon Brand Director Staffan Johansson Alfa Romeon maahantuonnista.
Alfa Romeo esittelee Valtteri Bottas Duathlonissa täysin uuden Tonale-mallin, joka siirtää legendaarisen automerkin sähköiselle aikakaudelle. Tarjolle tulee kaksi hybridiversiota: kevythybridi ja myöhemmin syksyllä lanseerattava 275-hevosvoimainen ladattava hybridi. Tonale saa Suomessa viiden vuoden tai 100 000 kilometrin tehdastakuun, mikä kuvastaa valmistajan luottamusta Alfa Romeon ensimmäistä sähköistä automallia kohtaan.
Tutustu Alfa Romeo -mallistoon ja jälleenmyyjiin nettisivuillamme www.alfaromeo.fi
GRENADE
Grenade has landed at VBD! We’re bringing Finland the motivation to Get Shit Done & smash your goals with our high protein, low sugar Carb Killa Protein Bars!
SUPERDRY
Superdry on kiehtova, ajan hengessä sykkivä brandi. Sen laadukkaat tuotteet ammentavat perinteisestä amerikkalaisesta muodista sekä japanilaisesta grafiikasta ja niistä huokuu brittiläinen tyyli. Tuotteita leimaavat laadukkaat kankaat, autenttiset kuluneet viimeistelyt, hienot yksityiskohdat, ensiluokkainen käsityönä toteutettu grafiikka sekä monipuolinen ja istuva muotokieli. Muista erottuva merkki on saavuttanut erityisaseman ja kerännyt kannattajia myös kansainvälisesti tunnetuista julkisuuden henkilöistä. Jatkuvasti toimintaansa laajentava Superdry on yhä tärkeämpi tekijä eri puolilla maailmaa: sillä on 515 merkkimyymälää 46 maassa. Isossa-Britanniassa ja manner-Euroopassa sillä on 139 omaa liikettä, 208 franchising- ja lisenssimyymälää, joista kaikki paitsi yksi sijaitsevat Ison-Britannian ulkopuolella, sekä 168 toimiluvalla toimivaa liikettä.
Olemme tänä vuonna mukana vaatettamassa VB DUATHLONIN osallistujia SUPERDRY PERFORMANCE SPORT malliston tuotteilla.
DINOX
Olemme kotimainen liikuntavälinevalmistaja, maahantuoja ja myyjä. Asiakkaitamme ovat sekä kotitaloudet että yritykset, julkiset toimijat, rakennusliikkeet, yhdistykset ja urheiluseurat. Periaatteemme on myydä laadukkaita, toimivia ja testattuja tuotteita. Mottomme on Do it now -tartu hetkeen! Koskaan ei ole liian aikaista tai myöhäistä aloittaa liikkumista!
Valtteri Bottas Duathlon tarjoaa liikunnallisia elämyksiä ja hyvää fiilistä! Olemme kokeneet tämän liikunnallisen tapahtuman mahtavaksi kokonaisuudeksi ja mikä parasta haluamme olla mukana koko perheen liikuttamisessa.
Tsemppiä ja iloista mieltä kaikille. Rohkeasti mukaan vaan huipputapahtumaan! Dinox.fi
PRINTSCORPIO
Printscorpio Oy on vuonna 1984 perustettu lipputehdas-tekstiilipaino. Painamme ympäristöystävällisesti kankaita, neuloksia ja näkyvyystuotteita sekä ulko- että sisäkäyttöön. Valmistamme VBD:n tapahtumanäkyvyyden; aitakankaat, liput, opastenauhat sekä VBD merchandise-tuotteet.
Olemme olleet mukana VBD:ssä alusta alkaen. Tapahtuman arvot ja tavoitteet ovat yhteneviä omien arvojemme kanssa ja Valtteri on erinomainen lähettiläs, joka pitää Suomen lipun maailmalla korkealla.
”Toivotamme kaikki tervetulleiksi elokuussa Pajulahteen, VBD:ssa jokainen ruutulipulle päässyt on voittaja.”
OVELLA
Olemme suomalainen yritys, joka ratkaisee fillareiden parkkiongelmat sisällä ja ulkona. Valikoimassa on tehokkaita ja turvallisia säilytysratkaisuja fillarikoukuista parkkijärjestelmiin. Uusia ratkaisuja kehitetään jatkuvasti.
Olemme mukana, koska haluamme edistää aktiivista liikkumista ulkona Suomen luonnossa sekä rentoa ja stressitöntä elämäntapaa ja tauon merkitystä suoritusten välissä. Lisäksi siksi, että tapahtuman tuotot menevät hyvään tarkoitukseen.
Asiakkaille terveiset: Ole ovela valitse Ovella.
Kilpailijoille: Älä luovuta vaan paina loppuun saakka.
ILTA-SANOMAT
Ilta-Sanomat on Suomen suurin uutis- ja urheilumedia. Olemme seuranneet Valtterin uraa alusta alkaen ja olleet mukana Valtteri Bottas Duathlonissa hyvän ja arvokkaan asian vuoksi.
”Tule mukaan paikan päälle kannustamaan tai katso kooste ISTV:stä osoitteessa is.fi”
NASTOLA
Nastolan aluejohtokunta edistää ja tukee paikallistoimintaa, yhteistyötä sekä on alueen äänitorvi, lähidemokraattinen toimielin Lahden kaupungissa. Toiminnalla halutaan muun muassa lisätä asukkaiden aktiivisuutta, vaikuttamismahdollisuuksia, osallisuutta, yhteisöllisyyttä, Nastolan elinvoimaisuutta ja matkailua sekä asuinympäristön viihtyisyyttä. Aluejohtokunnan tehtävänä on myös järjestää ja tukea paikallisia tapahtumia. Tutustu Nastolan alueeseen ja aluejohtokunnan toimintaan www.nastola.fi
Seuraa somessa: instagram @hyvanolonnastola youtube @hyvanolonnastola facebook @nastolanaluejohtokunta
Aluejohtokunta haluaa olla mukana ja tukea paikallista, koko perheen liikuntatapahtumaa, yhteistyötä sekä matkailun ja hyvinvoinnin edistämistä Lahden kaupungissa, Nastolan alueella. Aluejohtokunta haluaa myös lisätä alueen elinvoimaisuutta ja viihtyisyyttä sekä mahdollistaa tapahtuman markkinointia.
Tervetuloa viihtymään ja kokemaan elämyksiä Lahden Nastolassa. Tutustu Lahden seutuun ja sen tarjontaan www.visitlahti.fi sekä www.lahti.fi
VISIT LAHTI
Valtteri Bottas Duathlon on näkyvä, koko perheen hyvän mielen tapahtuma sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Huippu-urheilijana Valtteri Bottas on loistava esikuva ja alueen puolestapuhuja. On ollut myös ilo huomata, kuinka suosituksi on noussut lapsiperheille suunnattu perhe-duathlonsarja.
Toivotamme kaikki kilpailijat ja tapahtumavieraat lämpimästi tervetulleiksi Lahden seudulle. Luvassa on jälleen upea liikunnallinen, koko perheen päivä, jossa jokaiselle löytyy koettavaa ja nähtävää.
KANRESTA
Kanresta Oy on Suomen johtava kulttuuri- ja tapahtumatalojen ravintoloitsija. Toimipaikkoja on valtakunnallisesti tällä hetkellä 24 ja Liikuntakeskus Pajulahti on yksi suurimmista. Tiesitkö, että työmme tuomilla varoilla tuetaan tutkimusta, koulutusta, tiedonvälittämistä, vaikuttamis- ja kehittämistyötä, jotta meillä on tulevaisuudessa maailman tervein kansa ja onnellisimmat ihmiset. Tästä syystä nauttimallasi kahvikupilla on merkitystä ja juuri sinä voit olla mukana tekemässä hyvää.
Liikuntakeskus Pajulahden ravintoiden toiminta kuuluu Kanrestalle, joten olemme mukana tässä hyväntuulisessa tapahtumassa luomassa elämyksiä niin kilpailijoille kuin vieraille. Tapahtuma sopii brändiimme ja tuemme toistemme toimintaa luontevasti.
Täällä ei tarvitse olla aktiiviurheilija, joten kaikki joukolla mukaan iloiseen tapahtumaan. Tämän lisäksi myös katsojille löytyy kaikenlaista tekemistä täällä Pajulahden alueella, joten koko perheen voimalla nauttimaan elokuisesta päivästä. Nähdään elokuussa 🙂